Varpuke on kasvanut 30 vuodessa rahtiompelimosta suojavaateosaajaksi

1970-luvulla Kuopiossa toimi monta suurta vaatevalmistajaa, mm. Essilä ja Turo olivat voimissaan ja työllistivät satoja ihmisiä. Yksi heistä oli varpaisjärveläinen Maila Ronkainen, joka toimi Essilässä ensin ompelijana ja sitten työnjohtajana. Vuonna 1976 Ronkaisen perhe, eli Maila ja Jussi kolmen lapsensa kanssa päätti kuitenkin palata Varpaisjärvelle, sillä Mailan kotitilalle kaivattiin kipeästi jatkajaa.

Maatila ei kuitenkaan tarjonnut elantoa kahdelle, joten Maila lähti vieraalle töihin. Samalla alkoi kypsyä ajatus oman yrityksen perustamisesta; hyvälle vaatealan alihankkijalle olisi varmasti töitä. Elinkeinoasiamies uskoi yritysideaan, ja niin Maila ja hänen sisarensa Sisko käynnistivät Varpukkeen toiminnan vuonna 1978. Myöhemmin osa-omistajiksi tulivat myös Eine-sisar sekä Mailan tytär Sirpa.

Varpuke aloitti toimintansa Kivimäen tilalla, yhdeksän kilometrin päässä Varpaisjärven keskustasta. Naiset tekivät rahtityötä, eli ompelivat vaatteita alihankintana valmistajien tilausten mukaan. Suuria tilauksia tuli mm. naisten juhlavaatteista, joita vietiin Venäjälle isoja rekkalasteja. Kun tavara kulki tilaajille pääosin linja-autolla, niin Varpukeen oli pakko muuttaa kirkonkylälle parempien kulkuyhteyksien ääreen. Vuokratilat löytyivät vanhasta kunnanlääkärin talosta, jossa nykyään toimii mm. taksiasema.

Yrityksen toiminta kasvoi tasaisesti, joten tarvittiin lisää tilaa ja työntekijöitä. Varpaisjärven kunta aloitteli juuri Berliinin teollisuusalueen rakentamista, ja sieltä löytyi tontti myös Varpukkeelle. Vaikka paikkakunnalla oli aluksi suhtauduttu epäileväisesti yrityksen menestymiseen, niin mielipide oli naisten kovan työnteon ansiosta muuttunut; Varpuke sai hallin rakentamiseen tarvitun puutavaran lahjoituksena paikallisilta ihmisiltä. Uusiin tiloihin päästiin muuttamaan vuonna 1980.

Pikkuhiljaa oma tuotanto alkoi kasvaa rahtityön rinnalla. Tehtiin essuja ja erilaisia haalareita, ja siitä painopiste siirtyi nimenomaan työvaatteisiin. Rahtityö jäi pois 1990-luvun alussa, kun vienti Venäjälle hiljeni ja omien tuotteiden kysyntä kasvoi.

Nykyisin Varpuke valmistaa laadukkaita työ- ja suojavaatteita mm. teollisuuteen, sähköalan yrityksiin sekä maatalouslomittajille. Yritys tekee kaiken itse aina suunnittelusta viimeistelyyn asti, joten tuotteet pystytään räätälöimään joustavasti asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Myös mitoitukset on tehty nimenomaan suomalaisille sopiviksi. Tuotanto pyörii edelleen samassa hallissa ja leikkaamopuolelle on tehty omat tilat Ronkaisten maatilan yhteyteen Otramäen kylään.

Yrityksessä on tehty myös sukupolvenvaihdos. Varpukkeen omistavat nykyisin Maila Ronkaisen lapset Ritva ja Yrjö. Ritva ei työskentele yrityksen palveluksessa, mutta toimii osaomistajana. Yrjö toimii yrityksen pääomistajana ja yritys on vahvasti hänen vastuullaan. Maila Ronkainen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen siitä, että yritys on hyvissä käsissä ja että toiminta jatkuu - Suomessa ja Varpaisjärvellä talouden heilahteluista huolimatta.